Siirry pääsisältöön Siirry päävalikkoon Siirry alatunnisteen valikkoon
Uratarinoita

Liana Technologiesin tukitiimi on asiakkaan ja lianalaisten apuna

Tukitiimimme saa päivittäin 100–200 tukipyyntöä sähköpostitse, lisäksi kymmeniä yhteydenottoja puhelimitse ja tukichatin kautta.

Päivittäisten yhteydenottojen määrä kertoo paitsi tuen työn hektisyydestä, myös sen korvaamattomasta merkityksestä niin Lianan asiakkaille kuin työntekijöillekin. Tuki vastaa asiakkailta tuleviin kysymyksiin, opastaa työkalujen käytössä ja ratkaisee eteen tulevia haasteita. Tuen apu on merkittävää myös sisäisissä toiminnoissa, sillä sen ansiosta muut lianalaiset voivat keskittyä täysipainoisesti työhönsä ja viedä omat projektinsa sujuvasti alusta loppuun.

Tuen työ kiteytyy auttamiseen, joka on työn suola: "Parasta työssä on nimenomaan opastaminen ja neuvominen. Se, että pystyy auttamaan asiakkaan ongelmatilanteen yli", kertoo Mirva Leskelä.

Teknistä tukea kansantajuisesti

Lianan tuessa työskentely on hyvin teknologiapainotteista, sillä ohjelmistopalveluita kehittävässä ja tarjoavassa yhtiössä myös asiakkaiden kysymykset ja ongelmat liittyvät useimmiten teknisiin asioihin. Työssä menestymisen edellytyksenä ovatkin monipuolinen tekninen osaaminen sekä Lianan työkalujen laaja-alainen tunteminen. "Pitää hahmottaa eri web-tekniikoita ja tekninen englanti on hyvä olla hallussa. Työhön sisältyy paljon esimerkiksi HTML- ja CSS- hienosäätöä", kertoo Tuomas Matilainen. "SSH:ta ja tikettijärjestelmää tarvitaan päivittäin", lisää Aki Ruohonen.

Asiakasta palveltaessa tekniset termit saavat kuitenkin väistyä, sillä Lianan työkaluja käyttävät lähtökohtaisesti markkinoijat ja viestijät, joilla ei välttämättä ole erityistä IT-osaamista. "On tärkeää puhua kansantajuisesti. Koodarikielen sijaan asiat pitää pystyä selittämään asiakkaan kielellä ymmärrettävästi", kiteyttää Mirva Leskelä.

Tiukkoja tilanteita ja timanttista tiimityötä

"Ratkaisukeskeisyys ja kärsivällisyys ovat valttikortit tässä työssä. Toisinaan tulee vastaan haastavia tilanteita, joissa ratkaisua asiakkaan pulmaan joudutaan etsimään kauemmin. Silloin täytyy pystyä pitämään pää kylmänä ja olla rauhallinen", tukitiimin vetäjä Marko Sneck luettelee tuen työssä tarvittavia ominaisuuksia. Tuen työssä välttämättömiä ovat myös kyky pystyä käsittelemään monia asioita yhtä aikaa – eli multitaskaaminen – sekä ongelmanratkaisukyky.

Vaikka tuen työ on itsenäistä, on se harvoin yksinäistä puurtamista. Erityisesti kuormittavissa asiakastilanteissa tiimin tuen merkitys nousee avainasemaan: "Raskaista asioista jutellaan keskenään matalalla kynnyksellä ja tilanteita puretaan yhdessä. Harvoin keskitytään vain omaan tekemiseen. Kun asioita pitää ratkaista, se onnistuu parhaiten yhteistyön kautta", kertoo Marko.

Lianan tukitiimiläiset kehuvat yhdessä tuumin tiimihenkeä, joka on olennaisen tärkeä työssä jaksamisen ja viihtymisen kannalta. "Työporukka on sataprosenttisen timanttinen. Vähän stressaavampikin päivä sujuu mukavasti, kun voi välillä heittää juttua", kuittaa Tuomas Matilainen.

 

Jaa