Siirry pääsisältöön Siirry päävalikkoon Siirry alatunnisteen valikkoon
Uratarinoita

"Parasta Lianalla on ehdottomasti omien tiimiläisten kanssa työskentely"

Nimi: Antti Haukipuro
Toimipaikka: Oulu
Titteli: Technical Product Owner
Koulutus: Insinööri, lähiesihenkilö

Olen Antti Haukipuro ja työskentelen Lianan PR & Media -tiimissä teknisenä tuoteomistajana. Koulutukseltani olen insinööri ja lisäksi olen suorittanut lähiesihenkilötutkinnon vuonna 2024. Aiemmin urallani olen toiminut sovelluskehittäjänä sekä Suomessa että Thaimaassa. Lianalle päädyin vuonna 2014, kun aikaisempi työsopimukseni oli päättymässä. Näin avoimen ilmoituksen tuolloin vielä Koodiviidakko-nimeä kantavassa yrityksessä, ja koska Liana oli jäänyt positiivisella tavalla mieleen jo opintojen ajalta, päädyin hakemaan. 

Aluksi aloitin Lianalla harjoittelijana ohjelmistokehityksen parissa. Tuolloin koodasin Sivuviidakkoa eli nykyistä LianaCMS:ää sekä erinäisiä mobiilisovelluksia. Hyvin pian siirryin myös ePressin kehittäjäksi, kun mahdollisuus rooliin avautui edellisen kehittäjän vaihdettua työpaikkaa. Toimin pidemmän aikaa LianaCMS:än ja ePressin parissa, kunnes uudelleenorganisoinnin myötä tiimi jakautui tuotekohtaisiin ohjelmistokehitystiimeihin. Uudelleenorganisoinnin yhteydessä minulle tarjoutui mahdollisuus esihenkilön tehtävään. Siitä saakka olenkin työskennellyt esihenkilönä, ohjelmistokehittäjänä ja Scrum Masterina PR & Media -tiimissä.

Tällä hetkellä roolini pitää sisällään erilaisia HR-vastuita, työnohjausta, muiden auttamista, työn suunnittelua, Scrum masterin tehtäviä, ohjelmistokehitystä ja teknisenä tukena toimimista tiimin ulkopuolelle. Nykyisessä roolissani saan tehdä koulutustani vastaavaa ohjelmistokehitystyötä ja auttaa muita kehittymään omissa rooleissaan työnohjauksen ja henkilöstöjohtamisen kautta. Tämän roolin vastaanottaminen tuntuikin jo alussa luonnolliselta, koska tiesin, että ympärilläni oleva tiimi on täynnä ammattilaisia ja hyviä tyyppejä. 

Tavallisesti aloitan työpäiväni päiväni suunnittelulla, jonka jälkeen on vuorossa tiimini päivittäinen kokoontuminen. Päiväni ovat muutoin hyvin vaihtelevia ja monipuolisia sekä voivat sisältää useita sisäisiä tapaamisia eri sidosryhmien kanssa, sovelluskehitystä, muiden auttamista tai vaikkapa parikoodausta ja ongelmanratkaisua.

Parasta Lianalla on ehdottomasti omien tiimiläisten kanssa työskentely. On hienoa nähdä, kuinka muiden auttamisella voi saada paljon aikaan ja sitä kautta saada merkitystä omalle työlleen. Varsinainen paras muistoni Lianalla ei kuitenkaan liity tiimiini, vaan on hieman toisenlainen, sillä eräänä päivänä työskennellessäni kuuntelin Jamiroquain Dynamite-albumia, kun kuulin työhuoneemme oviaukolta kysymyksen: “Oletko sinä se Antti?” Se oli ensimmäinen kohtaamiseni tulevan vaimoni kanssa.

Jaa

Lisää tarinoita