Uusi asumisen konsepti maanlaajuiseen tietoisuuteen aktiivisen tiedottamisen avulla


Älykylä on edullisemman rakentamisen ja asumisen konsepti, jossa yhdistetään asukkaille hyötyjä tuovia menetelmiä ja toimintatapoja uudenlaisen asumisosuuskuntamallin avulla. Konseptin taustalla oleva Arctic Smart Village Oy halusi saada hankkeen mahdollisimman monen tietoisuuteen. Tavoitteessa onnistuttiin Lianan tiedotejakelu- ja mediaseurantapalvelun avulla. Aiemmat positiviiset kokemukset saivat Arctic Smart Village Oy:n valitsemaan tähänkin projektiin Lianan viestintäkumppanikseen.

Liana®Cloud PR & Media -ratkaisun tiedotejakelupalvelun kautta Älykylä-konsepti on saanut runsaasti näkyvyyttä mediassa ja tiedotteiden klikkausprosentit ovat olleet erittäin hyviä. Tiedotteen sisällön perusteella yritys on voinut valita jakelun joko pelkälle omalle verkostolleen tai maanlaajuiseen mediajakeluun.
- Maanlaajuisen mediajakelun 45 000 vastaanottajasta lähes 20 % on avannut tiedotteen
Aktiivinen tiedottaminen onkin johtanut useaan mediaosumaan. Muun muassa Yle, MTV3, Kauppalehti, Taloussanomat sekä Maaseudun tulevaisuus ovat kirjoittaneet Älykylä-konseptista lehtiin ja verkkoon. Lehtijuttujen pohjalta Arctic Smart Village Oy on saanut uusia kontakteja ja uusien Älykylien perustamiseen tähtääviä neuvotteluita on aloitettu eri puolilla Suomea.
Tavoitteenamme on maaseudun elinvoimaisuuden kasvattaminen, joten sidosryhmämme ovat kiitollisia, kun saavat ajankohtaista tietoa konseptimme ja yrityksemme edistymisestä tiedotteidemme kautta.
