Hyvän mobiilisivun suunnittelu ja toteutus on kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Toisaalta harva asia on yhtä turhauttava kuin kehnosti tehty mobiilisivu, jolta on vaikea löytää etsimäänsä tai etsitty tieto puuttuu kokonaan. Englanninkielisillä sivustoilla näkee joskus osuvasti ilmauksen "See full version", joka jo itsessään viittaa siihen, että mobiiliversio on desktop-versiota riisutumpi.
Mobiilisivujen keskeinen haaste on tasapainoilu käytettävyyden ja rikkaan sisällön välillä: asioiden tulee olla helposti ja nopeasti löydettävissä ilman, että sisällöstä tingitään liikaa. Avaamme artikkelissamme muutamia hyväksi havaittuja vinkkejä ja käytänteitä toimivaan mobiilisivuun.
1. Tee navigoinnista selkeää
- Hyvän mobiilisivuston valikot ovat lyhyet ja selkeät. Jos sivuja on paljon, näkymien laajentamiseen voidaan käyttää esimerkiksi +/- -merkkejä. Verkkokaupan puolella voidaan lisäksi hyödyntää kategorisointia, jonka avulla valikko saadaan helpommin käsiteltävään mittaan. Kategorisointia hyödynnettäessä kannattaa kuitenkin olla tarkkana, ettei käyttäjä turhaudu harhaanjohtavista kategoriapoluista.
- Mobiilisivuston navigaatiosta suunniteltaessa tarkista myös, että etusivulle palaaminen on helppoa – usein tuotteen tai yrityksen logo sivun yläsosassa toimii hyvin tähän tarkoitukseen.
- Call-to-Actionit (CTA) kannattaa puolestaan sijoittaa paikkaan, jossa ne tulevat varmasti nähdyksi. Pääasiallisen CTA:n paikka on useimmiten sivun näkyvimmällä paikalla ja keskellä sivua, kun taas toissijaisia CTA-painikkeita voidaan sijoittaa vähemmän huomionarvoiselle paikalle esimerkiksi varsinaisen CTA:n alle.
- Navigaation selkeyden kannalta on olennaista, että sisältö konseptoidaan hyvin ennen navigaation rakentamista. Jos sisällön suunnitteluvaiheessa oiotaan mutkia, näkyy se mitä todennäköisemmin myös lopputuloksessa.
2. Panosta relevanttiin sisältöön
Jokaisen mobiilisivuston tulisi olla linkitetty analytiikkaan, josta voidaan seurata sivuston kävijöiden käyttäytymistä sivustolla sekä sisällön keskinäisiä suhteita. Aktiivinen kävijöiden seuraaminen ja ymmärrys siitä, mitä sivuilta etsitään, auttavat korostamaan oikeita asioita sisällössä. Mikä on tärkeää mobiiliselaajalle ja löytyykö se helposti? Älä anna tarjouksien ja kampanjoiden varastaa kaikkea huomiota sivustolla, vaan keskity myös tärkeisiin perushakuihin sekä siihen, että mobiilisivustolle sivustolle saapuva kävijä ymmärtää mitä verkkosivulla tarjotaan.
3. Toteuta kattava haku
Mobiilisivustoilla on erityisen tärkeää, että kävijä löytää etsimänsä nopeasti ja helposti. Hakutoiminnot kannattaa näin ollen sijoittaa näkyvälle paikalle sivustoa.
- Haussa voidaan hyödyntää filttereitä, joiden avulla kävijän on helpompi löytää etsimänsä koko sivuston sisällöstä. Filtterit ovat yleisiä erityisesti verkkokaupoissa, joissa tuotteita ja niiden variaatioita voi olla suuri määrä. Filttereitä käytettäessä varmista kuitenkin, etteivät ne koskaan tuota tyhjiä tuloksia vaan sisältö ja haku kohtaavat.
- Ennakoivan haun avulla voidaan ehdottaa jatkoa käyttäjän kirjoittamille sanoille ja säästää näin mobiilikäyttäjän aikaa täydentämällä hakusanat. Manuaalisesti syötettävissä hakusanoissa on hyvä huomioida myös mahdolliset kirjoitusvirheet.
4. Suunnittele toimivat lomakkeet
Lomakkeiden ja tietojen täyttäminen voi olla yksi sivuston turhauttavimmista asioista, ellei lomaketta ole toteutettu mobiilikäyttäjää palvelevalla tavalla.
- Pidä täytettävien kenttien määrä mahdollisimman pienenä, kysy vain pakolliset tiedot jotta lomake on nopea täyttää.
- Nopeuta kenttien täyttämistä, voit esimerkiksi "hyppäyttää" käyttäjän automaattisesti seuraavaan kenttään kun edellinen on täytetty.
- Testaa, että valintaruudut on helppo täpätä aktiivisiksi kosketusnäytöllä.
- Hyödynnä mahdollisuuksien mukaan automaattista tietojen täyttöä esimerkiksi rekisteröityneille käyttäjille.
5. Panosta käytettävyyteen
- Suunnittele sivusto niin, ettei käyttäjä joudu kertaakaan zoomaamaan mobiilisivuasi.
- Varmista, että kaikki sivuston osiot ovat mobiiliystävällisiä.
- Tutki kertaalleen sivuston analytiikka nähdäksesi, ettei mitään olennaista ole jäänyt puuttumaan. Jos mobiilisivusto on hyvin toteutettu, ei käyttäjältä tarvitse myöskään erikseen kysyä haluaako hän siirtyä mobiilisivustolle. Päinvastoin on selvää, että mobiilikäyttäjä selaa mieluummin hänen päätteelleen optimoitua mobiiliystävällistä sivustoa.
Saatat olla kiinnostunut myös seuraavista artikkeleistamme:
Tutustu tarkemmin mobiiliystävälliseen Sivuviidakko-julkaisujärjestelmään.
Kommentti
Kommentit
Ei kommentteja